Täyskäännös

Päätin tehdä täyskäännöksen. Enkä itse asiassa ainoastaan päättänyt, vaan ryhdyin myös tuumasta toimeen. Kaverini on kuntosalilla töissä ja hän sai neuvoteltua minulle hyvän ja halvan diilin, jolla pääsen vapaasti käymään salilla niin usein kuin vain itse haluan. Lisäksi kävimme personal trainerin kanssa läpi lähtötasot, sain kunto-ohjelman sekä ravinto-ohjeet. Todella vittumaiseltahan tämä tuntuu, mutta palkinto edessä on toivottavasti mahtava. Kai sitä olisi voinut yrittää ilmoittautua johonkin Suurimpaan pudottajaan, mutta eipä nyt kyllä ihan hirveästi kiinnosta lähteä televisioon retostelemaan omalla alennustilalla. Toisaalta siinä tietysti olisi se hyvä puoli ollut, että epäonnistuminen olisi ollut niin nolo paikka, että yritystä olisi varmasti riittänyt loppuun asti. Nyt en ole kauheasti tätä muutosta viitsinyt mainostaa, sillä jos kuitenkin repsahdan niin sitten kaikki tietysti nauravat haljetakseen ja oma olo on entistä surkeampi.

Eniten odotan tietysti parempaa oloa ja itsetunnon parantumista. Merkkejä siitä olen jo havainnut ja tulipa jopa naurettua pitkästä aikaa. Kyllä tämä tästä. Ainakin tällä hetkellä on vahvasti sellainen olo, että täältä noustaan ja näytetään vielä!

Depis lähtee laulamalla?

Sama paska olo on vain jatkunut päivästä toiseen. Ei kai tässä voi muita syyttää kuin itseään? Ei kai kukaan prinssi minua osaa täältä kotoa käydä hakemassa – tai edes halua käydä hakemassa, sillä ei kai minusta parhaalla tahdollakaan mitään prinsessaa. Naistenlehdet aina toitottavat, miten tärkeää on vain olla oma itsensä, eikä pyrkiä muuttamaan itseään miesten vaatimusten mukaan. Mutta jos on tällainen ylipainoinen ja yksinkertainen ruma läski, niin mitä vittua tässä nyt pitäisi tehdä? Kai sitä baarista jonkun hirmujurrisen sänkyynsammujan aina löytää, mutta kun sitä kaipaa kuitenkin sitä komeaa prinssiä, joka kulkee vierellä päivästä toiseen, ottaa kainaloon ja jota kelpaa kavereille esitellä. Mistä sellaisen löytää, ei ainakaan täältä.

Toivoton tilanne. Lenkillekö tässä pitäisi lähteä tai ryhtyä maajussille morsiameksi? Eipä ihan hirveästi houkuta. Syödä vähemmän? Mistä sitten sitä iloa repeää? Eipä yhtään mistään. Tämän tytön elämä kiertää päättymätöntä kehää ilman pienintäkään toivoa maaliinpääsystä. Ilman kahdeksatta ihmettä tämä alkaa olla tässä. Minä en todellakaan jaksa tällaista paskaa enää pitkään.

Suklaata, saunaa ja tulppaaneja

Jotenkin on ollut mieli maassa näinä päivinä. Kaikki ottaa päähän ja ei jaksaisi oikein mitään. Kai se on tämä aika kuukaudesta. Naisena olemisen riemua, todellakin. En ole jaksanut käydä edes jumpassa, saati tyttöjen kanssa baarissa. Olen täysin mökkeytynyt kotiini, kuuntelen vain musiikkia ja hellin Suloa, elämäni ainutta todellista rakkautta. Leguaaneihin voi aina luottaa!

Ehkä Katjan uusi romanssi Peten kanssa vaikuttaa minuun. Kaikilla kavereilla on elämä. Niillä on töiden ja kavereiden lisäksi joko parisuhde tai ainakin jonkinlaista säpinää. Minusta ei tunnu kukaan olevan kiinnostunut. Vai onko mulla rima vaan liian korkealla? EI kuitenkaan ihan mikä tahansa kiinnosta ja olen mieluumin yksin kuin huonossa seurassa. Mutta nyt tämä yksinolokin on värittynyt sellaisella painavalla surumielisyydellä.

Lääkkeeksi olen käyttänyt sauna aja suklaata. Jälkimmäistä saa lähikaupasta ja saunassa olen käynyt äidin ja isän luona. Samalla saan syödäkseni. Tietenkään en voi välttyä äitimäisiltä neuvoilta, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu vaan mukavalta, että jotain kiinnostaa minunkin elämäni. Yhtenä päivänä jäin jopa yöksi ja tehtiin äidin kanssa kanttarellipiirakkaa ja katsottiin the Voice of Finlandia. Isä tarjoili meille viiniä. Onneksi ainakin äiti on saanut hyvän miehen.

Kotimatkalla ostin itselleni puskan kirkkaankeltaisia tulppaaneja, jotka asettelin maljakkoon olohuoneen pöydälle. Vaihdoin samalla verhot keväisempiin. Näistä pienistä muutoksista tuli jotenkin kevyempi olo. Että tulppaanit on kauniita.

Yhtä tanssia

Kun maaseudusta ja sukulaisista saa tarpeekseen on mukavaa päästä takaisin kaupunkiin ystävien luokse. Ystävissä kun on se hyvä puoli, että ne saa valita itse. Sukulaisiaan ei. Lähdimme siis tyttöporukalla juhlistamaan ystävyyttämme. Tällä kertaa pitkän kaavan mukaan. Ensin menimme ulos syömään, erääseen uuteen kreikkalaiseen ravintolaan. Aivan ihanaa ruokaa! Sitten jatkoimme tietenkin drinkkien myötä tanssimaan. Olipa hauskaa pitkästä aikaa tanssia itsensä ihan kuoleman kieliin! Ja naurettua. Tanssiminen on nimenomaan hauskaa silloin kun sitä ei ota liian tosissaan.

Ilmeisesti keskenään hauskaa pitävä tyttöporukka vetää miehiä puoleensa, sillä ideamme ei ollut mitenkään mennä seuraa etsimään, mutta miehet olivat kimpussamme kuin kärpäset hunajassa. Niitä piti oikein hätistellä pois! Vaikka taisihan tuo Katja kyllä vaihtaa jotain yhteystietojaankin jonkun Peten kanssa. Olihan se ihan mukavannäköinen tyyppi, mutta eihän tollasessa melumestassa mitään pysty puhumaan. Joten aika sian ostamista säkissä minun mielestä. Vai olenko vaan kateellinen?

Aamuyöstä sitten kävelimme grillin kautta Katjan luokse, kunhan olimme ensin saaneet sen revittyä irti sen Peten kaulasta. Siinä menee raja minun mielestä. Ei kenen tahansa mukaan saa lähteä tänä päivänä. Jotenkin Katjan kanssa tulee välillä vähän äidillinen olo. Kai kysymys on luonne-eroista, vaikka voihan elämäntilanne ja –kokemuksetkin vaikuttaa ainakin hetkellisesti tasapainoon. Mutta ei siitä sen enempää. Katjan luona sitten joimme teetä, kukaan ei pystynyt enää enempään alkoholiin, eikä sitä kyllä ollutkaan, ja puhuimme illan tapahtumista. Sitten teimme siskonpedit olohuoneen lattialle, olihan aivan liian myöhä lähteä enää kotiin. Tuli lapsuuden pyjamapartyt mieleen J Ihanaa kun on ystäviä!

Perhe on pahin

No nyt on tullut taas sukulaistettua oikein varastoon! Lähdin äidin painostuksesta porukoiden mukaan sukulaisiin. Ajeltiin siis maaseudulle mummoa ja äidin sisaruksia tapaamaan. Ne asuvat siellä aika lailla lähekkäin kaikki. Sen verran sukurakasta tai –sairasta on tama äidin puolen sakki. Mummo on iästään huolimatta aivan valtava energiapommi. Ja oli niin tyytyväinen nähdessään “pikkutyttönsä” pitkästä aikaa. Sen takia kai kannattikin lähteä. Ja tietenkin maaseudun itsensä. On mukavaa välillä hengittää maaseudun rauhaa, vaikka en sinne viikonloppua pidemmäksi aikaa jäisikään. En ainakaan sukulaisten luokse.

Äidin sisarukset ovatkin sitten aivan toista luokkaa. Ensinnäkin heitä on monta. Yhteensä 8. En ole ikinä ymmärtynyt miten nainen voi synnyttää kahdeksan kertaa peräjälkeen. Ja miksi! Täytyy sanoa, että on käynyt hyvä tuuri sen suhteen, että äitini ei mene samaan kategoriaan sisarustensa kanssa.  Anteeksi nyt vaan, sukulaisia vaikka ollaan, niin aivan käsittämättömän rasittavaa sakkia! Aina kilpailemassa keskenään ja riitelemässä mitä pienemmistä pikkuseikoista. Ja siihen vielä päälle tietenkin vaimot ja miehet ja soppa on valmis. En ymmärrä miksi keskenään noin huonosti toimeen tulevat ihmiset haluavat varta vasten asua vieretysten ja viettää niin paljon aikaa yhdessä. Onko se jotain masokistista riippuvuutta? Tulipa käytyä, eikä tarvi mennä taas vähään aikaan. Vaikka mummoa kyllä näkisin mielelläni. Valitettavasti se nautinto tulee aina tässä paketissa.

Takaisin ruoriin

Liekö ne äidin tuomat mustikat vai telkkarisarjojen tervehdyttävä vaikutus, mutta tokenin suht pikaisesti flunssasta ja palasin työmaalle. Siellä onkin nyt kiirettä pitänyt. Ihan kivaa kuitenkin päästä sairastelun jälkeen takaisin hommiin. Silloin huomaa, että pitää työstään. Vaikka palkka voisikin ehkä olla parempi ja ainakin jotkut asiakkaat ystävällisempiä, mutta itse työ on palkitsevaa. Varsinkin silloin kun pääsee tekemään jotain uutta ja luovaa. Sellaiset asiakkaat ovat parhaita, jotka haluavat uudistua, eivätkä laita tiukkoja rajoja. Sitten voi ideoida yhdessä! Ja kaikista hienointahan on se, että asiakas nousee tuolista tyytyväisyyttä (ja uutta tyylikkyyttä) hehkuen!

Onneksi meillä on myös hyvä työporukka. Joskushan naisvoittoisissa työpaikoissa saattaa olla kilpailumielistä, mutta meidän porukassa on montaa ikää ja kaikki tullaan ihan hyvin juttuun. Onhan meillä siellä tietenkin nyt Mikkokin tasapainottamassa energioita ja hyvin on sopeutunut. Ei pelkää meitä naisia, onneksi. Olen huomannut, että joillakin asiakkailla on sellainen idea, että miehet on ammattimaisempia stylistejä. Varmaan tulee noista julkkiksista, jotka monet on miehiä. Mutta tavallaan vähän tyhmää, että sukupuolen mukaan kyseenalaistetaan lahjakkuus kokeilematta. Meillä kaikilla on varmasti hieman erilainen tyyli ja ote, mutta kaikki ollaan mielestäni avian yhtä asiantuntevia. Tietenkin toisilla on enemmän kokemusta.

Nyt ollaan suunnittelemassa jotain yhteistä illanviettoakin työporukalla, kun viimeisestä on jo aikaa. Että pääsisi juttelemaan muustakin kuin tuotetilauksista ja tyyleistä ja työvuoroista.

Marjoja, marjoja

No se siitä kevään energiasta! Sää on harmaa, kostea ja tuulinen ja flunssa iski siihen sopivasti. Taas. Täytyisi varmaan pitää tiukemmin kiinni terveestä ruokavaliosta, “enemmän marjoja, enemmän marjoja”, kuten äitini on saarnannut niin kauan kuin muistan. Pää on ihan tukossa, mutta onneksi kuumetta ei ole. Sen verran pahalta kuitenkin näytän ja kuulostan, että sain töistä saikkua, eihän me kaikkia asiakkaita voida tartuttaa. “Leikkaa hiuksesi, nyt kaupan päälle sikainfluenssa!” Hah.

Lukea en jaksa kun päätä alkaa särkemään, joten olen katsonut aika lailla televisiota. Kokkiohjelmista olen laittanut ylös reseptejä, mutta on tullut kyllä katsottua kaikkea ihan laidasta laitaan, tosi-tv –ohjelmia, sarjoja, dokkareita, musiikkivisoja, elokuvia… Siskonpeti on kovasti naurattanut viime aikoina, siinä on hyvää naisenergiaa erityisesti näin nuiville flunssapäiville. Ja samaan listaan menee tietenkin Sinkkuelämää! Joskus – tai no, aika usein – on vaan niin kivaa katsoa jotain hömppää. Voi unohtaa hetkeksi hankalat asiakkaat tai treffien puutteen tai minkä tahansa arkisen tylsyyden ja nauraa vaan toisten elämälle. Parasta siihen on tietenkin romanttiset jenkkileffat, niitäkin on tullut katseltua. Ja dieetti on taas mennyt ihan ojaan. En jaksa ruokia laitella näin kipeänä. Joten hautaudun vaan tuonne sohvan nurkkaan viltin alle ja syön mitä jääkaapista löytyy. Äiti kyllä uhkasi tulla tuomaan, niin, marjoja tietenkin! ;)

Tyhmät liikkuvat keväisin

Olen unohtanut kertoa, että hyväksyin sen Jonnen ystävyyspyynnön. Metromatkalla töihin aloin sitten kännykästä katsomaan sen kuvia. Tulin saman tien katumapäälle, että hyväksyin mokoman idiootin! Kaikki kuvat on jostain opiskelijabileistä, joissa kaulaillaan ja vedetään kauheita kännejä. Joissain kuvissa se poseeraa melkein munasiltaan, keskikalja kourassa keskellä lumihankea, ja joissain se jopa vetää kauheita kielareita sellaisten vetyperoksiidiblondien kanssa. Yäk, poistin sen saman tien yhteystiedoistani. Miten jotkut voikin olla noin lapsellisia?

Töissäkin sattui hankalia asiakkaita nyt oikein liuta. Yksi kolmekymppinen nainen, joka selitti juurta jaksain mitä halusi ja parhaani mukaan sen selostusten perusteella sitten etenin, mutta kun se sai takapeilin käsiinsä niin hyvä ettei alkanut kirkumaan. Se meni ihan punaiseksi ja luulin jo, että se purskahtaa itkuun tai hyökkää vähintään mun kimppuun, mutta sitten se vaan nielaisi ja käveli kassalle. Sitten yksi vanhempi naisasiakas alkoi luennoimaan hyvästä elämästä ja oikeista aatteista. Jotenkin se oli saanut päähänsä, että edustin jotenkin sitä väärän elämän esimerkkiä. Oisiko se tama mun uusi musta tukka ja että päällä sattui olemaan vähän rohkeampi viritys? Ja asiakashan on aina oikeassa, mutta kyllä välillä on vaikeaa olla vastaamatta takaisin.

Kävin sitten töiden jälkeen moikkaamassa porukoitakin. Sain samalla vähän ruokaa ja äidin lohtua, heh. Onneksi omat vanhemmat ei sentään, ainakaan aina, ole idiootteja! 

Liikaa shoppailua

Nyt kun olen tehnyt ylityötunteja niin hemmottelin itseäni vähän shoppailemalla. Kiersin isoimmat tavaratalot, niiden kosmetiikkaosastot ja katselin vähän vaatteitakin. Aika paljon tarttui mukaan, nyt on kevään ja kesänkin meikit sitten ostettuina. Itse asiassa se lähti vähän käsistä, en tiedä miten niin innostuin. Ostin nimittäin uusia vaatteitakin. Kaikki menee kevään piikkiin. Täytyyhän sitä olla muodissa mukana erityisesti nyt kun ihmiset alkaa pyörimään enemmän kaupungilla. Koskaan ei tiedä milloin tapaa jonkun kiinnostavan ihmisen. Sitä paitsi kampaajan työ on tavallaan edustustyötä, sillä oma ulkonäkö mainostaa samalla sitä mitä tekee. Ei kai kukaan halua mennä sellaiseen parturiin, jonka henkilökunta on täysin tyylitöntä?

No niin, se siitä, tehty on tehty, rahaa tulee ja menee. En silti mennyt miinukselle. Omaatuntoa kohottaakseni tein kotona oikein kevätsiivouksen ja keräsin kaiken vanhan rojun isoihin muovikasseihin ja vein kierrätykseen. Ideana oli, että mitä en ole käyttänyt kertaakaan viimeisen vuoden aikana menee suoraan pussiin. Tein kyllä joitakin poikkeuksia, mutta kyllä sitä tavaraa silti kertyi aika kasa. Pysyypähän helpommin kaikki järjestyksessä ja samalla tulee autettua joitakin vähäosaisempia, ei sillä että itse mikään rikas olisin, mutta saanpahan omalla työlläni ainakin silloin tällöin itseäni hemmoteltua ostelemalla kauniita asioita. 

Nettideittailua

En tiedä miten eksyin yhdelle chat-sivustolle netissä. En yleensä harrasta sellaista, vaikka paljon vietänkin aikaa netissä. Jotenkin vaan oli sellainen tylsä hetki kotona, eikä kukaan kavereista ollut oikein tavoitettavissa, joten tuli mieleen että voisihan sitä laajentaa vähän perspektiiviään. Olenhan mä joskus teininä tietenkin tsättäillyt, kaikkihan sitä tekee, mutta sen jälkeen on jäänyt vähemmälle, siellä kun tulee eteen vaikka mitä hörhöjä. No, yksi Jonne-niminen tyyppi alkoi heittämään juttua ja profiilikuvassa se on aivan tajuttoman söpö. Eihän sitä tietenkään voi olla varma, että se kuva on aito.  Aloin saman tien googlettamaan ja löysin sen blogin, se on joku kauppatieteen opiskelija. Ei siinä mitään, tuli puhuttua niitä näitä ja oli ihan hauskaa. Tänään siltä sitten ilmeistyi facebookissa ystäväpyyntö. En oikein tiedä mitä tehdä.

Oishan se hauskaa päästä pitkästä aikaa treffeille. Mutta ei kuitenkaan ihan kenen tahansa kanssa. Katja aina yrittää kaupata mulle jotain tuttujaan, mutta en oikein tykkää tuosta sokkotreffi-ideasta. Mieluumin tutustuisin luonnollisemmin ja että se halu tavata toisen kerran nousisi ihan itsestä. Pitäisi varmaan aloitta joku harrastus, jossa voisi tutustua miehiin. Ehkä jumpan sijaan pitäisi alkaa käymään vaikka kuntosalilla? Töissäkin asiakkaana on aina enemmän naisia ja kun tulee miesasiakkaita niin yleensä ne on vanhempia. Ja mulla on periaatteena olla sekaantumatta asiakkaisiin. Heh, ei sillä että olisi ollut houkutustakaan.